Rantarakennuksen panelointi edistyy ja sisustushaaveiluja.

. 0 Kommentit .

takkahuone_paneeli takkahuone_paneeli_3pukuhuone_paneeli_2 pukuhuone_paneeli

Olen niin innoissani tästä pienestä, mutta minulle niin suuresta edistysaskeleesta. Takkahuone, tai oikeastaan saunatupa, on saanut jo hieman valkoista yllensä ja pukuhuonekin alkaa olemaan valmis. Koska tuvan paikalla oli ennen sikala sekä huussit, on vanha lantala myös paikoillaan, toisin sanoen osa lattiasta puuttuu kokonaan ja katon ja maankamaran väli on noin viisi metriä. Uusi lattia asennetaan vasta viimeisenä, joten tuvan puolelle on viritelty telineet ja vanerit, että panelointi sekä listoitus olisi helpompaa ja varsinkin turvallisempaa. Siksi näiden kuvien ottaminen olikin hieman haastellista. Ihan hurjasti sisätiloissa on vielä tekemistä, mutta jotenkin tällainen pienikin edistys tuntuu niin hyvältä. Näen pienen valonpilkahduksen saunatuvan päässä, ehkä se joskus ihan oikeasti on valmis.

Toiseksi alimmaisessa kuvassa näkyvään oviaukkoon olen suunnitellut ne vanhat ovet, joista tehdään pariovet. Kuten aikaisemmin mainitsin, olen suunnitellut rakennukseen ”beach house” -tunnelmaa, mutta haluan tilaan myös skandivaavista yksinkertaisuutta, vaaleita pintoja, koivua, mahdollisesti rottinkia sekä hieman mustaa tuomaan ryhtiä. Tila on todella pieni ja haluan pitää sen kevyenä ja välttää liian suuria huonekaluja. Aluksi ajattelin huoneeseen sohvaa, mutta nyt tilaa katsellessani ei sinne sellainen taida mahtua. Jotenkin mielessäni vilahtelee ajatus kahdesta nojatuolista (ehkä jopa modernista keinutuolista), jotka voi asettaa kaminan eteen. Tuolien eteen sopisi pari rahia, joille voisi nostaa viluiset jalat lähemmäksi kaminan lämpöä. Tila tarvitsee myös säilytyskalusteen, jonkin senkin ehkäpä… Kattoon ajattelin siirtää olohuoneestamme Secton Octo-valaisimen. Se on kuin tehty tuohon korkeaan tilaan ja sen sävymaailma on juuri oikea.

Tiedän, että en pääse sisustamaan ihan heti ja tuskin sisustus tulee edes olemaan valmis tänä vuonna. Luultavasti käytän aluksi talossa olevia kalusteita (joita muuten riittää) ja teen sitten harkittuja hankintoja hiljalleen. Mutta silti, iiiih, en malttaisi odottaa! Rakennuksen ulkopuolikin alkaa olemaan valmis, tästä lisää myöhemmin.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply