Vuoden viimeisenä päivänä

Vuoden viimeinen päivä toi mukanaan talven kauneuden – lumen, pakkasen ja auringon. Askeleeni upposivat pehmeään hattaraan, jonka pinnalle aurinko loi säteillään pieniä timantteja. Talven ihmemaa sai konkreettisen merkityksen. Samalla hyräilin mielessäni Princeä – and all that glitters ain’t gold. Niin totta.

Mietin pitkään, kirjoitanko näin henkilökohtaisista ajatuksista, mutta sitten ajattelin, että mitä minulla on menetettävää. Rakastan ajatusteni purkamista kirjoittamalla ja tiedän, että en ole ainoa, jolle kulunut vuosi on ollut hetkittäin jopa sietämättömän raskas. Mielestäni se on vahvuutta, jos pystyy sanomaan mitä ajattelee tai tuntee. Ihmisiähän me vain olemme.

En oikein tiedä, mitä ajattelisin kuluneesta vuodesta. Mietin, kumpiko puoli vaa´asta painuu alemmas, hyvä vs. huono. Olen kiitollinen ja onnellinen monesta asiasta, vuosi toi tullessaan paljon positiivista. Olen saanut enemmän, kuin koskaan olisin edes uskaltanut toivoa. Toisaalta, nyt jälkeen päin ajateltuna, olen kiitollinen myös niistä raskaimmista hetkistä, joita kieltämättä tuntui välillä olevan enemmän, kuin pystyn kantamaan. Mutta. Niiden myötä olen oppinut arvostamaan hyviä hetkiä entistä enemmän ja ilman niitä, en olisi se persoona, joka olen nyt – muuttunut, se parempi versio itsestäni.

Tänään aamulla kävelin jäällä. Yksin. Oli vähän kylmä, varpaita palelsi. Se oli ainoa asia mikä piti minua kiinni tässä todellisuudessa. Suljin silmäni ja hengitin kaiken ulos, halusin päästää irti vuodesta 2018. Hengitin hileistä höyryä, poskia kipristeli muukin, kuin pakkanen. Avasin silmäni, katsoin aurinkoa ja niitä ympärilläni olevia timantteja. Helpotti. Heippa 2018, ei tule ikävä.

Kaikilla meillä on haamumme, jotka jossain vaiheessa hiipivät jalkapohjiemme jatkoksi, vierellemme varjoksi ja supattavat korvaamme aamuyön tunteina. Olen huomannut, että minun piti kasvaa ihmisenä tiettyyn pisteeseen, että pystyin käsittelemään asioita, jotka ovat vaikuttaneet elämääni niin usean, voi, niin usean vuoden ajan. Karkuun juokseminen ei ole ratkaisu, asioiden kohtaaminen on. Ja tästä viisastuneena, tiedän nyt, mitä tehdä toisin. Olen vahvempi, itsevarmempi ja oppinut, mitä rohkeus on. Rohkeutta on kohdata asiat, rohkeutta on pyytää apua ja rohkeutta on olla epätäydellinen.

En ajattele, että uusi vuosi on uuden alku, mutta tuntuu helpottavalta jättää 2018 taakse. Kun pitkään päällimmäisenä ajatuksena on ollut selviäminen, sitä turtuu, eikä sen vuoksi oikein osaa odottaa mitään tulevalta. Tiedän kuitenkin sen, että tulen sulkemaan ovia elämässäni, koska kuluneesta vuodesta oppineena, haluan tästä eteenpäin keskittyä niihin asioihin, jotka tekevät minut aidosti onnelliseksi. Haluan toteuttaa unelmiani. Haluan elämään syvyyttä ja aitoutta, rosoisuutta ja epätäydellisyyttä. Vähän kuin kaivaisi usean laastikerroksen alta sen kauneimman, elämää nähneen tiiliseinän esiin. Haluan lähelleni ihmisiä, joiden kanssa minulla on hyvä olla, joiden kanssa nauretaan ja hassutellaan, joiden kanssa voin olla se, joka oikeasti olen. Myös silloin, kun en ole parhaimmillani. Haluan syvällä sisimmässäni luottaa siihen, että uusia ovia avautuu, kunhan ensin päästää niistä omaan onnellisuuteen negatiivisesti vaikuttavista asioista irti.

Kuuntelin erään hyvinvointiin keskittyneen kirjan ja päällimmäisenä mieleeni jäi ajatus: Huonolla hetkellä ajattele, mitä rakkaus tekisi? Niin, se taitaa olla minun tulevan vuoden teema. Myös tämän vuoksi haluan keskittyä niihin onnellisuutta lisääviin asioihin, koska samalla kun ruokit omaa onnellisuuttasi, teet sitä myös lähimmäisillesi.

En tiedä, mitä minulle tapahtuu ja mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Tylsäksihän tämä elämä kävisi, jos kaiken tietäisi etukäteen. On minulla haaveita ja unelmia, mutta päämäärä on vielä hieman hakusessa. Sen kuitenkin tiedän, että tuleva vuosi tulee olemaan edeltäjäänsä parempi. Kohdallani vuodet eivät ole veljiä keskenään, siitä pidän huolen.

Hyvää uutta vuotta, olkoon tuleva vuotesi mahtava. < 3