Uudesta taulusta ja eräästä yön pikkutunneilla käydystä keskustelusta

Voisin jutella loputtomiin ystävieni ja tuttavieni kanssa elämästä ja sen ihmeellisyydestä. Ympärilleni on siunaantunut mahtavia ihmisiä ja keskustelumme ovatkin usein melko värikkäitä. Hassua kyllä, ajatus Habitareen osallistumisesta lähti eräästä yön pikkutunneilla käydystä keskustelusta. Totesin, että yksi suurimmista unelmistani on, että vielä joku päivä minulla on oma osasto Habitaressa. Vastaukseksi sain ”No, miksi et osallistu, mikä sinua estää?”. Suustani alkoi suorastaan vyörymään vasta-argumentteja: ”ei, en voi, en pysty, en osaa, ei minulla ole aikaa, miten saisin hoidettua sen kaiken yksin, se varmaan maksaakin älyttömästi, mistä löydän pakettiauton, missä yövyn…”, lista oli loputon…

 

Jotenkin mieleeni oli pinttynyt ”minusta ei vaan ole siihen kaikkeen” –ajatusmalli. Minun oli mahdotonta nähdä kaikki ne mahdollisuudet, omassa mielessäni rakentamani pystymättömyyden sijaan. Hauskinta tässä on se, että seuraavassa parissa lauseessa keskustelukumppanini ratkaisi kaikki nämä esittämäni ”ongelmat” ja käänsi ne positiivisiksi. Huomasin joutuneeni tavallaan alakynteen, nimittäin sen keskustelun jälkeen, minulla ei enää ollutkaan mitään syytä olla osallistumatta. ”Niin no, nyt kun esität asiat noin, niin miksipäs ei.” totesin. Se oli menoa sitten. Kannattaa siis sanoa asioita ääneen, koska usein ulkopuolinen näkee tilanteen täysin eri tavoin, mitä sinä.

Velloin vielä tuon keskustelun jälkeenkin jonkin aikaa Habitare-ajatuksen kanssa. Mietin, että osallistunko vai en. En siedä yhtään keskeneräisiä asioita ja sen vuoksi myös tämän ajatuksen pyörittely söi keskittymiskykyäni ja samalla vei jollain tapaa alitajuisesti voimavarojani. Viime päivät ovat kieltämättä olleet aikamoista tunteiden myllerrystä. Sehän tässä on, että pelkästään se, että ilmestyn paikalle taulujeni kanssa, ei riitä. Kaikki muu messuihin liittyvä oheistoiminta näyttää vievän yhtä paljon aikaa, kuin itse luomistyökin.

Olen sen verran kriittinen ja vaativa itseäni kohtaan, että tämäkin projektin haluan tehdä paremmin, kuin hyvin. Keskinkertainen kun ei vaan riitä minulle. Tällä hetkellä minulla ei tosiaan ole hajuakaan siitä, miten selviän seuraavan kolmen kuukauden työrupeamasta. Itse en ole vielä edes ehtinyt oikein ajattelemaan, millaista ilmettä lähden osastolta hakemaan. Minä nimittäin olen keskittynyt tällä hetkellä maalaamiseen, pelkästään tilaustyöt vievät suuren osan messuihin valmistautumiseen varatusta ajastani. Joitain ideoita minulla kyllä on ja olenkin saanut muutaman yhteydenoton koskien juuri messuosaston suunnittelua. Katsotaan nyt, millaiseen ratkaisuun päädyn.

Kieltämättä, minua kyllä jännittää ajanhallinnalliset asiat. Olen nyt jo huomannut sen, että valokuvaamiseen ja blogin kirjoittamiseen jää auttamatta vähemmän aikaa. Sain ihanan toiveen Instagramin puolella – vaikka minulla on kiire, niin toivottavasti minulla olisi aikaa ihanille Instakuvillekin. Parhaani kyllä teen, lupaan sen :)

Voi että, minulla olisi niin paljon kirjoitettavaa! Pyrin kyllä kertomaan täälläkin, että missä sitä mennään. Kivaa viikkoa sinne!

Niin, ja tämä taulu ”Harmonia” on tilaustyö ja se tosiaan lähti uuteen, ihanaan kotiin <3