Täydellisen sunnuntain resepti

Kaikista viikonpäivistä sunnuntai on sellainen, jonka pyrin pitämään vapaana kaikista suunnitelmista. Arkipäivät kulkevat omaa tuttua polkuaan ja työ, opiskelu ja muut arkiaskareet rytmittävät viikkoa, mutta sunnuntaisin annan luvan itselleni olla vähän itsekäs. Työskentelen myös viikonloppuisin (aika paljonkin) ja toki myös sunnuntaisin tulee vilkaistua puhelinta ja vastailtua sähköposteihin, mutta vähemmän verkkaisella tahdilla.

Olen kasvanut lankapuhelimien aikakautena ja meillä ei kotona ollut mitään hienouksia, kuten puhelinvastaajaa. Jos olimme kotona, puhelimeen vastattiin, jos ei, niin sitten ei vastattu, hyvin yksinkertaista. Välillä vähän ikävöin tuota aikakautta, jolloin kaikki asiat eivät olleet niin yksinkertaisesti saatavilla tai ihmiset niin helposti tavoitettavissa. Ehkä itsenikin pitäisi pitää silloin tällöin päivä, vaikka se sunnuntai, jolloin yksinkertaisesti unohdan puhelimen jonnekin. Kesällä näitä päiviä tuli useampikin ja sellaiset päivät kyllä tekivät hyvää, tietoähky helpotti kummasti.

Yleensä sunnuntaisin tulee tehtyä kaikenlaista sellaista, jota muulloin en ehdi tekemään. Ne työt eivät siis ole mitenkään pakollisia, vaan usein sellaista puuhastelua. Leivon, ompelen, siivoan rantarakennusta, lakaisen terasseja tai teen pihatöitä, yksi sateinen sunnuntai verhoilin sohvan uudestaan. Siis sellaista leppoista, stressitöntä tekemistä. No tuo viimeisin ei ehkä ollut ihan leppoisin projekti, mutta ainakin se on nyt tehty… Käyn myös lauantaisin ja sunnuntaisin aamulla juoksemassa, aamulenkit ovat vaan niin parhaita ja niistä saa energiaa koko päiväksi. Aamukahvikin maistuu jotenkin ihan erilaiselta aamulenkin jälkeen. Arkisin aamut ovat jo niin pimeitä, että siirrän suosiolla lenkkeilyt alkuiltoihin.

Enpä olisi vuosi sitten uskonut kaiken sen keskeneräisyyden ja remontin keskellä, että tänä syksynä keitämme nokipannukahvit omalla takapihallamme. Meidän piti alunperin hankkia ulkotulipaikalle kaivonrengas, mutta onneksi kohdennettu digitaalinen mainonta toimi ja juuri tämän ulkotakan mainos ilmestyi puolisoni puhelimen ruutuun. On se hyvä juttu, että joku muu tietää, mitä me tarvitsimme! Takka tilattiin, se tuotiin kotipihaan ja me kahdestaan kannettiin sen osat alas rannalle. Osien kantaminen ei tietenkään riittänyt, vaan takka piti saada kasattuakin. Painoa takalla on sellaiset 450 kiloa, että kaiken sen kantamisen ja kasaamisen jälkeen, oli aika voittajaolo.

Takka on juuri sopivan kokoinen meidän kahden tarpeisiin. Juoksulenkin ja ruohonleikkaamisen jälkeen, pistimme takkaan tulet ja loimutimme siinä lohifileen, paistoimme makkaran ja keitimme kahvit. Sunnuntaina oli kaiken lisäksi aivan mahtava keli ja ulkona tarkeni istuskella pidemmänkin aikaa. Tämä osa rantaa on muuten vielä hieman keskeneräinen, kasveja ja kalusteita puuttuu, mutta niitä ehtii hankkimaan ensi keväänäkin.

Lohen kyytipoikana oli saaristolaisleipää, itse lohta söimme brutaalisti haarukalla suoraan laudalta. Eipä sitä ihminen muuta rentoutumiseen tarvitse. Muutaman tunnin irtautuminen hektisestä elämästä savun tuoksussa, auringon paistaessa ja lehtien leijaillessa ympärillä maahan – omalla takapihalla. Aika täydellinen sunnuntai. Savun tuoksun kävimme illan päätteeksi saunomassa pois. :)

Tällaisista pienistä jutusta saa uskomattoman paljon energiaa ja viime viikkoisten sateiden jälkeen, ehkä tuolla auringollakin oli jotain tekemistä asian kanssa. Näitä aurinkoisia syyspäiviä saa minun puolestani tulla vielä monta lisää, on tuolla pihalla vielä sen verran puuhattavaa. On siis hyvä syy olla hetki tavoittamattomissa… :)