Ostoskorisi on tyhjä!
Taidenäyttelystä ja uusi taulu.
Maaliskuun ensimmäinen. Minulle maaliskuu on lupaus keväästä ja heti ensimmäisenä päivänä lupaus täytettiin, sen verran tuli vettä taivaalta. Tuntuu uskomattomalta, että tätä vuotta on kuljettu jo kaksi kuukautta ja kaikki päämäärät, jotka ovat tuntuneet olevan hamassa tulevaisuudessa, ovatkin jo ihan ovella.
Yksi näistä päämääristäni on tuleva pienimuotoinen näyttely, jonka järjestän yhteistyössä Optikko Pocan kanssa. Muutama tauluni tulee siis esille Optikko Pocaan, Kuopion keskustaan kauppakeskus Aapeliin. Ilmoitan tarkemman ajankohdan ensi viikolla, kun taulut ovat löytäneet liikkeessä lopullisen paikkansa. En ollut ajatellut järjestäväni näyttelyä tämän kevään aikana, koska olen suunnannut kaiken energiani tuleviin messuihin, mutta sitten kun tällaista yhteistyötä ehdotettiin, niin ajattelin, että miksipä ei! Mikä olisikaan hienompi ympäristö tauluilleni, kuin Optikko Pocan äärimmäisen tyylikäs liikehuoneisto. En voi kuin ihmetellä, miten hienoja mahdollisuuksia minulle on tarjoutunut maalausharrastukseni myötä ja miten upeisiin ihmisiin olen myös saanut tutustua. Tämä näyttely on minulle yksi tämän vuoden kohokohta ja tulette kyllä saamaan siitä osanne valokuvien muodossa ja toki, mikäli Kuopion keskustassa käytte, niin poiketkaa ihmeessä myös Optikko Pocaan.
Mikäli mietit, mitä antaisit lahjaksi esimerkiksi valmistuneelle tai hääparille, niin pienenä vinkkinä – taulu on erilainen sekä minusta myös todella henkilökohtainen lahja. Tämä kuvissa esiintyvä taulu pääsee pian uuteen kotiin ja se on lahja pian valmistuvalle neitoselle. Nämä mustan sekä harmaan eri sävyjä sisältävät taulut ovat olleet kyllä todella suosittuja. Hopeinen lyöntimetalli antaa taululle loppusilauksen.
Hei, mahtavaa maaliskuun aloitusta! Mikäli nautit hiihtolomasta, niin ihanaa loman jatkoa ja mikäli sellainen on edessä ensiviikolla, niin mukavaa loman odotusta.