Ostoskorisi on tyhjä!
Lisää terassista ja kesälomakuulumisia.
Kotiuduimme lauantaina Italiasta ja melkein 12 tunnin reissaamisen jälkeen oli olo hieman nuutunut. Yhdeksän tunnin yöunien sekä reippaan aamulenkin jälkeen olo oli hieman normaalimpi ja niinpä suuntasimme heti sunnuntaina noutamaan huonekaluliikkeeseen saapuneet terassikalusteet. Halusimme pitää terassin ilmeen kevyenä, joten valitsimme istuskeluryhmäksi tuollaiset sirot ja kevyet kalusteet. Ajattelin, että jos ne eivät käy tälle alaterassille, niin ne sopivat ihan kivasti myös talon yhteydessä olevalle terassille. Huoli oli kuitenkin turha, koska minusta ryhmä on ihan passelin kokoinen ja se ei vie liikaa tilaa. Terassi on edelleen kesken, siitä puuttuu laituri ja ulkotulipaikka on myös rakentamatta… tai ei tässä jälkimmäisessä paljoa ole rakentamista, mutta sellaista puuhastelua kuitenkin. Kuvissa vilahtaakin sirkkeli ja terassilautakasat, projekti ei siis suinkaan vielä ole valmis. En muuten ”stailannut” terassia sen kummemmin näihin kuviin. Suunnitteilla on hankkia sohvalle lisää tyynyjä ja ensi vuonna terassille myös enemmän kukkasia. Näin loppukesästä (kääk!) en oikein enää jaksa panostaa, sen verran tätä puuhaa taas tässä pihalla on ollut.
Italian reissun jälkeen oli ihana palata kotiin vaikka tiesin, että siellä luultavasti odottaa ”puutarhakaaos”. Pääsin onneksi aika helpolla ja muutaman tunnin pakertamisen jälkeen, piha alkoi taas näyttämään ihan siedettävältä. Onneksemme sunnuntai oli mitä kaunein ulkona puuhasteluun. Nurmikkokin alkaa vihertämään jo hieman kauniimmin ja kukkapenkit olivat räjähtäneet kasvuun poissa ollessamme. Nyt toivon, että istuttamani unikot puhkeaisivat vielä kukkaan. :) Lomaa on siis vielä jäljellä ja puuhaa riittää koko loppulomaksi. Se kyllä täytyy myöntää, että pikkuhiljaa sitä alkaa tajuamaan, että omakotitalossa asuminen on elämäntapa. Paljon siinä on hyvää, mutta paljon siinä on myös hommaa…
Kaunista viikon aloitusta sinulle! Tällä viikolla blogiin on tulossa yksi uusi taulukin!