Kaksi vuotta omakotitalossa ja mitä kaikkea sitä onkaan saanut aikaan.

Tässä kuussa meillä on talomme kanssa vuosipäivä – kaksi h****tin pitkää vuotta. No ei nyt sentään, mutta kieltämättä paljon on mahtunut niin iloa kuin suruakin näihin kahteen vuoteen. On ollut uutuuden viehätystä, hankintoja, onnistumisia, innostusta, takapakkia, turhautumista, stressiä ja kyyneleitä. Tunteiden vuoristorataa tosiaan.

Selkeästi stressaavinta on ollut rantarakennuksemme remontti, joka vaikutti miltei kaikkeen. Liki puoleentoista vuoteen meillä ei oikein ole ollut muuta elämää. Tai on, mutta normaali arki ja kaikki muu oheistoiminta (kuten opiskelu töiden ohella) on syönyt kaiken muun ylimääräisen ajan. Koska blogini on minulle hyvän mielen paikka sekä kanava kirjata asioita muistiin, tänne ei päädy ne epätoivoisimmat tilanteet ja hetket, itseasiassa ei yksikään niistä. Olen tietoisesti halunnut pitää blogissani ns. asiapitoisen sekä ”persoonattoman” linjan ja sillä linjalla tulen jatkamaan… Mutta nyt täytyy todeta, että nämä kaksi vuotta ovat olleet melko raskaita ja melkoista suorittamista. Nyt onneksi pahin alkaa olemaan ohi ja olen ottanut itsestäni henkisen yliotteen. Kyllä tämä tästä. :)

Koska kaksi vuotta on hujahtanut ohi miltei huomaamatta, ajattelin kasata tähän postaukseen juttuja, mitä olemme saaneet aikaan puolisoni kanssa. Siis muutakin, kuin rantasaunan remontin, vähän niin kuin sellaisia sisustuksellisia juttuja. Tajusin tässä, että kaikki talomme huonekalut on kunnostettu tai verhoiltu uudestaan. Siis sellaiset, jotka olemme hankkineet tähän kotiin. No on meillä jotain uusia tai hyväkuntoisia käytettynä hankittuja yksilöitä, mutta miltei kaikki.

Mutta aloitetaanpa:

Tämä vanha senkki oli ensimmäisiä ostettuja huonekaluja taloomme. Muistan, kun mieheni hioi senkin pintaa terassillamme pikkupakkasessa. Taidettiin vielä ostaa sellainen pikkuinen tasohiomakone tätä varten. Sitten senkki kannettiin sisälle työhuoneeseen ja me maalasimme sitä yhdessä yhden viikonlopun ajan. Välillä pidimme yhden oluen mittaisia taukoja ja jatkoimme maalaamista.

Etsimme pitkään sohvapöytää ja tämä löytyi paikallisesta vanhojen tavaroiden liikkeestä. Myyjä oli ihan ihmeissään, kun minä kysyin hintaa. Huomasin heti pöydän siron ilmeen ja niin pöytä lähti kyytiin hyvin pientä korvausta vastaan. Taas me kannoimme pöydän terassille, mies hioi pinnan ja seuraavaksi pöydän reunat teipattiin, että pelkän kannen maalaaminen oli mahdollista. Meillä on edelleen tämä sama pöytä käytössä.

Tämä vanha Billnäs -pöytä haettiin jostain pitäjiltä. Myyjä asui ihastuttavassa, vanhassa talossa ja meillä riitti juttua moneksi tunniksi. Pöydän kansi oli haljennut pitkittäin ja onneksi kylän mieheltä löytyi riittävän suuret puristimet, että saimme kannen liimattua takaisin yhteen. Työpöytä ihastuttaa edelleen ja se on yksi onnistuneimmista hankinnoistamme.

Tämän lepakkotuolin rungon hankin jo edelliseen asuntoomme. Runko on alkuperäinen, muistaakseni jostain 70-luvulta. Tuolissa oli alunperin punainen kangas. Ompelin siihen ensin mustan keinonahkapäällisen, joka muuttui valkoiseksi puuvillapäälliseksi, kun muutimme taloomme. Sitten kohdalleni osui konjakinväristä aitoa, sopivan ohutta ja pehmeää nahkaa. Niinpä muutaman hikipisaran jälkeen sain kuin sainkin ommeltua lepakkotuolille arvoisensa päällisen. Lopputulos miellyttää edelleen.

Tämä lipasto on tuorein tuunauksemme. Lipasto vaihtoi väriä, puinen hylly vaihtui lasiin ja sisälle asensimme LED-nauhan.

Laitilan huonekalutehtaan nojatuolit haimme vanhasta navetasta, muistaakseeni Pielavedeltä? Purin nojatuolit ns. atomeiksi ja puolisoni käsitteli puuosat. Näiden tuolien muotokieli viehättää edelleen, mutta olen kyllä haaveillut näiden tilalle uusia tuoleja.

Puolisoni isä kantoi meille tämän turkoosin, muovisen sohvan. Sohva on nyt ollut miltei kaksi vuotta kovassa käytössä ja se alkaa hiljalleen näkymään kankaan pinnassa. Uusi sohva on tulevaisuudessa hankintalistalla ja olenkin silmäillyt, mitä kaikkea on tarjolla. Adealla näyttäisi olevan sopivan siroja yksilöitä, esimerkiksi Mr. Jones on aika ihana.

Vanhojen tavaroiden liikkeestä bongatut överi romanttiset nojatuolit saivat uuden elämän. Kiristimme satulavyöt, sidoin jouset uudestaan ja lopuksi verhoilin. Ihan järkyttävä työ! Itku meinasi päästä, kun nypin lukemattomia vanhoja nauloja yksitellen irti. Lopputulos palkitsee… kai? Nämä tuolit ovat edelleen hieman liian romanttiset makuuni, saa nähdä mitä teen näille. Pistänkö varastoon vai myynkö eteenpäin.

Tämän 40-luvun sohvan pelastin puolisoni isän varastosta. Sohvan välistä tipahteli markkoja, pennejä ja hiuspinnejä, kun revimme vanhaa kangasta irti. Tässäkin oli iso työ ja tyhmänä tilasin kankaan, joks ei joustanut mihinkään suuntaan. Sormet verillä tätä sitten verhoiltiin. Kaikesta huolimatta olen tykännyt sohvan muotokielestä kovasti. Sohva siirtyi viime viikolla makuuhuoneestamme ”vierashuoneen” puolelle, josta ajattelin nappasta muutaman kuvan lähipäivinä.

Niin. Vaikka rankkaa on ollut, on tässä jotain saatu aikaiseksikin. Näiden suurempien verhoilujen ja kunnostusten lisäksi olemme tehneet lukemattomia pikkujuttuja, maalanneet wieniläistuoleja, kunnostaneet vanhan naulakon jne. Onhan näitä tässä kertynyt. Tuunailuja.

Näiden kahden vuoden jälkeen odotan innostuneena seuraavia, toivottavasti useita vuosia. Paljon on tehty ja paljon on tekemättä. Paljon olemme oppineet ja toivottavasti tulevaisuudessa saamme oppia lisää. Blogi pysyy edelleen hyvänmielen paikkana, jonne tyrkkään näitä projektejani. Toivottavasti niistä joku saa inspiraatiota omiin projekteihinsa, se jos mikä toisi minulle hyvän mielen.