Ostoskorisi on tyhjä!
Ateljeen sisustussuunnitelmia ja täydellisen lattian valinta
Ateljeen remontti on edennyt siihen pisteeseen, että uskallan hiljalleen alkaa suunnittelemaan sisustusta. Tilan katto ja seinät ovat jo valmiit sekä lattia on suoristettu. Seuraavaksi pääsen asentamaan lattiaa, joka onkin ehkäpä koko tilan kaunein osuus <3
Työhuoneen lattian valinta
Kun lähdin valitsemaan lattiaa, oli selvää, että sen täytyy olla puuta sen hengittävyyden vuoksi. Niinpä lähdin kartoittamaan eri vaihtoehtoja ja päädyin ottamaan yhteyttä kuopiolaiseen INNOflooriin. Ensinäkin yritys oli minulle tuttu ennestään ja toiseksi, halusin omalta osaltani tukea paikallista toimijaa. Tiina ja Matti kävivät paikan päällä katsomassa työhuonettani lähinnä siksi, että onko tilaan ylipäätänsä edes mahdollista asentaa heidän tuotteitaan. Tällainen asiantuntijuus on minun kohdallani todella tervetullutta, koska itselläni ei ole vastaavista asennustöistä mitään aikaisempaa kokemusta. Ongelmia oli kaksi: betonilattia, jossa oli kosteutta (luultavasti siksi, koska tila oli ollut kauan kylmänä) ja tilan normaalia matalampi huonekorkeus. Lattian tuli siis olla mahdollisimman ohut ja hengittävä. Tämän vuoksi esimerkiksi perinteistä lankkulattia ei tilaan voinut asentaa, koska sen alle olisi pitänyt tehdä koolaus ja lattia olisi noussut useamman sentin. Onneksi INNOfloorilla oli tuote, joka sopi tähän tilaan.
Kävin INNOfloorin showroomilla katsomassa eri vaihtoehtoja ja yksi lattia erottui selkeästi muista. Valitsin työhuoneeseeni B:Hard -lankkulattian, joka on vain 11 mm ohut ja äärimmäisen kestävä. Lankkulattiani on TAMMI CRACK, jossa näkyy oksat ja puunsyyt selvästi, sen ilme sopi mielestäni täydellisesti työhuoneen muutenkin hieman rustiikkiseen ilmeeseen. Lattia asennetaan kelluvana, eli sen alle tulee aluskate, joka estää mahdollisen kosteuden siirtymästä betonista lattiaan ja joka toimii myös ääntä vaimentavana elementtinä. Tulen kertomaan lattian asennuksesta enemmän Instagramin puolella, kunhan se on ajankohtaista. :)
Ateljeen sisustuksesta
Muutoin olen varovaisesti alkanut hahmottelemaan sisustusta ja tilaan on hakusessa erilaisia huonekaluja. Tuntuu vaan, että en meinaa löytää mitään sopivaa ainakaan näiltä leveyspiireiltä… Haluaisin tilaan vintagenojatuolin, johon voisin istahtaa kahvikuppini kanssa unelmoimaan ja katselemaan pönttöuunin tulta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että siirrän olohuoneessani olevan nahkaisen lepakkotuolin alakertaan ja etsin kotiini uuden nojatuolin. Myös iso, lämmin matto on etsinnässä.
Tein Pinterestiin kansion, johon olen kerännyt hieman inspiraatiota tulevaa ateljeetani ajatellen. Tällä hetkellä minua viehättää 20, 30 ja 40 -luku ja pariisilaiset chic -kodit. Onhan kotini rakennettu vuonna 1927, joten senkin vuoksi tällainen hieman koristeellinen fiilis yhdistettynä moderniin ilmeeseen, viehättää. Näinhän se varmaan menee… Asuessani 50-luvulla rakennetussa kodissa, huomasin ihastuvani sen ajan muotoiluun. Pidän sellaisesta edelleen, mutta nyt jotenkin kaipaan ympärilleni runsautta ja lämpöä, sellaista minun näköistä kodikkuutta sopivasti boheemilla otteella. Saa nähdä, saanko tuotua sitä myös alakertaan vai keskitynkö ensin vain yläkerran sisustamiseen.
Ja se rakas pönttöuuni
Tästä pönttöuunin muodonmuutoksesta tulen kirjoittamaan oman postauksen, kunhan saan uunin viimeisteltyä. Uuni oli jo saanut minulta purkutuomion, kunnes keksin pinnoittaa sen uudestaan. Onneksi keksin, koska minusta siitä tuli varsin hurmaava. Uunin takana oleva tiiliseinä jää näkyviin, minun pitää vielä pestä ja lakata se. Kunhan lattia on paikoillaan, päätän uunin lopullisen sävyn.
Paljon on tehty, paljon on vielä tekemättä. Minun pitää käydä vielä tilaamassa tilaan kalusteet vesipistettä varten. Valaistussuunnitelma on sähköasentajallani työnalla ja näillä näkymin saan tilaan lämmityksen ja valaistuksen jo ensiviikolla. Melkoista myllerrystähän tämä on ollut ja stressitasot ovat olleet huipussaan… ihan liian kauan. Ainoa toiveeni on, että koko remontti olisi jo valmis, lopulliset kustannukset tiedossa ja elämä sekä talous olisivat taas jonkinlaisessa balansissa. Voin kertoa, että jokainen asia, mitä tähän tilaan on tehty, on maksanut nelinumeroisen summan per työ, hieman enemmän, kuin alunperin budjetoin :) Viikonloppuna olisi tarkoitus tyhjentää nykyinen työhuoneeni ja siirryn väliaikaisesti maalaamaan omaan olohuoneeseeni. Tuntuu hurjalta, että pian minulla on oma työhuone, oman kodin alakerrassa. Minulla on jo hurjasti suunnitelmia liittyen omaan ”taiteilijauraani”, odotan vaan, että pääsen inspiroivaan ympäristöön…
Pysykäähän siis mukana, tiedossa vielä paljon remonttiaiheista sisältöä niin täällä, kuin Instagramin puolella.