Vuosipäivä

. 0 Kommentit .

Minun piti tänään kirjoitella ihan muista asioista, mutta sitten aamulla juostessani raikkaassa ja hieman jo syksyisessä säässä, mieleeni palautui hetket, joita vietimme tasan kolme vuotta sitten.

Meillä on tänään vuosipäivä talomme kanssa. Kolme vuotta sitten elämä otti uuden suunnan ja samaa tietä edelleen jatketaan. Suhdetta tähän taloon voisi verrata parisuhteeseen.

Olimme kauan etsineet sitä oikeaa ja olimme hieman jo kyllästyneinä tilanteeseemme. Epätoivosta ei ehkä voisi puhua, mutta turhautumisesta kylläkin. Ehkäpä sen vuoksi ensimmäinen kohtaamisemme oli rakastumista ensisilmäyksellä ja aloimme suunnittelemaan piakkoin yhteistä tulevaisuutta. Toki ensin hieman epäröimme, ”voisiko se olla se” ja ”entä jos”, mutta sitten päätimme ottaa riskin ja antaa vaan mennä. Sen vaan tiesi, että tämä on se yksilö, jonka kanssa haluamme jakaa elämämme ja syöksyimme suinpäin suhteeseen.

Tie ei ole ollut se suorin ja tasaisin, ei todellakaan. Kuten kaikissa uusissa suhteissa, täytyy opetella toisesta uusia asioita ja hyväksyä myös ne puutteet sekä virheet ja mikä tärkeintä, opetella elämään niiden kanssa. Kukaan ei ole täydellinen. Silti päivääkään emme vaihtaisi pois. Tai no, ehkä ne eniten tunteita kiristäneet hetket remontin keskellä tai 30 asteen pakkaset, jotka jäädyttivät putket, voisi vaihtaa, mutta niistäkin on selvitty. Niistä on selvitty nimenomaan kuuntelemalla kumppania ja näin näitä kerran tehtyjä virheitä ei enää toista. Nyt siis tiedämme, kuinka täytyy tulevaisuudessa toimia. Elämä on opettelua ja tämän kumppanin kanssa elämänkatsomuksemme on avartunut.

Jokainen parisuhde vaatii työtä ja se, että kumppanilla on hyvä olla, heijastuu myös toiseen osapuoleen. Kaikkia suhteita täytyy huoltaa ja siksi yhteistä aikaa täytyy järjestää. Aikaa tähän suhteeseen olemme käyttäneet ja palkintona meillä on koti, jossa on hyvä olla ja joka ennen kaikkea toimii, on ehjä.

Nyt suhteessamme vallitsee tasapaino, luottamus ja näiden yhdessä luoma turvallisuus. Tänne on joka kerta ihana palata, turvalliseen kainaloon, joka on aina olemassa, tapahtuipa mitä tahansa.

Tänään taidamme pienimuotoisesti juhlia yhteistä taivaltamme. Ihanaa viikonloppua! <3

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply