Pahoitteluni, kun täällä blogissa on nyt vain näitä taulujuttuja sisustusjuttujen sijaan. Nyt vaan kävi niin, että sain vihdoin valmiiksi taulun, joka oikeasti koetteli minua välillä melkoisesti. Tämä on ollut minun seinälläni nyt kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla kuvasin sen ja olin jo laittamassa sen tänne, mutta kuvia katsottuani… minusta se oli ihan kamala. Siis ihan kamala.

Taistelin itseni kanssa melkoisesti, että sain tämän taulun näyttämään tältä. Maalasin, pyyhin pois, odotin, maalasin päälle, odotin ja nyt se on valmis. Ehkä?

Näin joskus jossain tekstin, jossa kuvattiin luomisprosessia. Se oli englanniksi, mutta suomennettuna, se meni kutakuinkin näin:

Tämä on aivan mahtava!

Tämä on kyllä aika monimutkainen…

Tämä on paska.

Minä olen paska!

Tämä saattaa kuitenkin olla ihan ok…

Tämä on mahtava!

Tunnistan itseni niin tästä. Käyn näitä tunteita läpi aina, kun maalaan. Ihan aina. Sitä vaan sokeutuu omalle työlleen. Välillä, kun jokin taulu ei meinaa millään näyttää siltä, miltä haluaisin sen näyttävän, siirrän sen sivuun ja unohdan sen hetkeksi. (Minulla on työhuoneen nurkassa aika monta tällaista taulua… :)) Sitten jossain vaiheessa maalauspohjia läpikäydessäni, keskeneräinen taulu tulee taas vastaan ja mikä naurettavinta – aika usein se näyttääkin ihan hyvältä! Ehkä minulla onkin vähän työstämistä tämän itsekriittisyyden kanssa…

Tämä taulu oli kyllä varsinainen tunteiden herättäjä, mutta olen nyt melkoisen tyytyväinen lopputulokseen. Olen vähän koukuttunut näihin ihmisiä esittäviin teoksiin. Vaikka olen aina tykännyt piirtää ja maalata erilaisia hahmoja, jotenkin välillä vaan unohdin koko asian. Luulen, että tulevaisuudessa tämän tyyppisiä teoksia tulen tekemään enemmänkin, vaikka ne vähän koettelevatkin hermojani. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.