Viikonlopun toivotukset ja uusi taulu.

Täällä blogin puolella jatkuu minun hiljaiseloni, mutta jatkukoon. Nyt ei pysty (sanoisi Kola-Olli, kuka muistaa?). Elämä tarjoaa tällä hetkellä sen verran tekemistä, että välillä olen suorastaan lamaantunut. Kun on niin paljon tekemistä, että et tiedä mistä aloittaa ja sitten et pysty tekemään mitään – lamaannut. Tuntuu, että elämä valuu sormien lävitse kuin hiekka ja tuuli vie hiekanjyvät mennessään, etkä pysty itse tekemään asialle mitään. Ihan kamalaa sanoisinko. Mutta kyllä tästä selvitään, vaikka työpöytäni päällä onkin papereista, kirjoista, siveltimistä, tärpättipullosta, kovalevystä ja kameroista muotoutunut vuori. Kohta helpottaa, huomaan hokevani itselleni. Inhoan sanoa ”sitten kun”, mutta ”sitten kun” luo toivoa tulevasta paljon enemmän, kuin ”jos kun”… eli sitten kun helpottaa, tulee tännekin paljon virkeämpiä juttuja. :)

Olen kyllä ottanut pienen hetken itselleni. Lämmitimme (tai siis puoliso lämmitti, minä maalasin tauluja) viime viikonloppuna ulkosaunan ensimmäistä kertaa tälle vuodelle ja löylyt olivat aivan yhtä makoisat, kuin viime marraskuussa, kun laitoimme saunan talviteloille. Siinä kuivan puun rätinää kuunnellessa kiire ja elämän huolet unohtuivat edes hetkeksi. <3

Nyt minulla ei ole tarjota tänne blogiin, kuin kuvia tauluista ja tässä yksi. Se on ehkä maisema, ehkä ei? En oikein tiedä itsekään mitä näen tässä.

Tämän taulun myötä toivotan kivaa viikonloppua! Ottakaa rennosti! Pus.