Verannan lattian maalaaminen Betolux Akvalla.

. 0 Kommentit .

Tänään on tylsien ja informoivien otsikoiden päivä.

Meillä ei kyllä ole ollut tylsää, vaan olemme ottaneet aurinkoisista keleistä kaiken irti ja REMONTOINEET. Ja kun yhden rakennuksen maalaaminen ei riittänyt, niin päätimme siirtyä sutien ja pensseleiden kanssa sisätiloihin. Että mitä olen tehnyt viime päivinä? No maalannut ovia, seiniä, lattiaa ja tauluja. Meidän talossa on siellä täällä valkoista lankkulattiaa, joka kaipaisi hieman huoltoa ja päätimme ottaa ensimmäiseksi työn alle meidän verannan lattian (vai kuistiko tuo on).

veranta_ennen Veranta_lankkulattia_ennen Veranta_lankkulattia_ennen_1 veranta_lattia_vanha_4 Veranta_lattia_vanha_3

veranta_lattia_vanha_2

Kuten kuvista näkee, lattia alkoi olemaan jo melko huonossa kunnossa ja käytön jälkiä oli jo siellä täällä. Lattiamaaliksi valikoitui Betolux Akva. Luin muiden kokemuksia kyseisestä tuotteesta ja tuntui, että käyttäjäkokemukset jakautuivat melko tasan. Ajattelimme, että maalaamme valkoista valkoisella, joten epäonnistumisen riski on melko pieni.

Ensimmäinen työvaihe oli lattian hiominen. Tämän jälkeen pinta puhdistettiin huolellisesti, jalkalistat teipattiin ja aloitimme maalausurakan.

Kuinka sitten kävikään?

veranta_lattia_uusi_2 Veranta_lattia_uusi_1 Veranta_lattia_uusi

Tässä lopputulos. En tiedä mitä teimme väärin, mutta loppujen lopuksi, valkoinen lattiamme vaati viisi, siis ihan oikeasti VIISI kerrosta maalia, että siitä tuli edes jotenkin siedettävän näköinen. Näissä kuvissa epätasaisuus ei näy niin selvästi, mutta esimerkiksi kynnyksen kohdalla näkee maalin ”peittävyyden”. Kynnys on myös maalattu viidesti.

Nyt vaan kiitän itseäni ja miestäni, että teimme tällaisen testimaalauksen, ennen kuin aloimme maalaamaan talon muita lattioita. Ostimme Betolux Akvaa yhdeksän litraa ja nyt tälle loppu maalille pitäisi keksiä jokin hyvä käyttökohde, nimittäin talon muihin lattioihin en tätä maalia enää laita. Todella, todella harmillista. Että jos joku tarvitsee maalia, niin meillä sitä olisi sellainen kahdeksan litraa jäljellä…

Mutta, enää asia ei harmita niin paljoa. Uudistin verantaa muutenkin, joten lattia ei näytä niin ”pahalta”, kun tilassa on tavarat sekä matot. En sano, että lopputulos on huono. Ei missään nimessä ole, mutta aika suuritöiseksi osoittautui tämä muutaman neliön ala ja tämän takia seuraaviin projekteihin valitsen muun maalin.

Tuosta verannan uudistuksesta tulossa lisää tällä viikolla. Nyt toivotan aurinkoista maanantaita!

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply