Kulunut syksy sekä alkutalvi ovat olleet osaltani kivan kiireiset niin töiden, kuin muidenkin elämän osa-alueiden osalta. Marraskuun loppuun ajoittunut (yllätys)muutto ei ollut todellakaan suunniteltu ja se hieman sekoitti aikataulujani. Muun muassa tämän vuoksi, en ole pystynyt panostamaan maalaamiseen ja suunniteltuun liiketoimintaani niin täysillä, kuin olisin näiden viikkojen aikana halunnut.

Marraskuun ajan maalasin muuttolaatikoiden keskellä ja mietin, että mitenkähän tästä kaikesta taas selviää. Välillä olin myymässä astianpesukonetta, välillä olin melkein viikon verran työreissussa. Otin viimeisistä tilaustöistä kuvia niin, että kaivoin esiin laatikoista jo kertaalleen pakattuja kynttilänjalkoja. Hyvin pystyin rajaamaan kuvat niin, että kukaan ei pystynyt tietämään, millaisen kaaoksen keskellä hetken elin. Voitte vain kuvitella, millaista stressipeikkoa minun läheiseni ovat joutuneet kestämään viime viikkojen ajan… Silloin ei naurattanut, nyt jo vähän. :)

Loppuvuodelle osui vielä hieman yllättäin myyntinäyttely Annanstyle -nimisessä ihanassa putiikissa. Annanstyle sijaitsee Porvoon sydämessä ja heidän valikoimistaan löytyy todella herkullisia vaatteita, asusteita ja sisustustavaraa. Myymälätila itsessään on jo yksi nähtävyys. Myymälässä on nähtävillä taidettani seitsemän taulun verran ja kaikki teokset ovat myynnissä. Yhteistyö heidän kanssaan on ollut mahtavaa ja tulen varmasti kertomaan tästä teille keväällä lisää, kun pääsen itsekin vierailemaan Porvoossa.

Kaikesta näistä yllättävistä kiireistä huolimatta, sain kuitenkin kaikki tilaustaulut sovitussa aikataulussa valmiiksi ja tässäpä olisi yksi niistä. ”Serenity” on asiakkaan toiveiden mukaan tehty ja idea tähän tauluun lähti ”Rauha” -taulusta. ”Rauha” -teoksesta voit lukea lisää täältä.

Sanon tämän varmasti jokaisen taulun kohdalla, mutta tätäkin teosta oli todella kiva tehdä ja tein tämän osalta tiivistä yhteistyötä asiakkaan kanssa. Sinisen sävyä päivitettiin pariin otteeseen, jotta lopputulos olisi toivotunlainen. Tilaustöiden ihanuus piileekin juuri siinä, että asiakas pääsee mukaan taulun suunnitteluun sekä toteutukseen ja minulle toiveiden toteuttajana on tärkeää, että lopputulos on halutunlainen.

 

Sitten hieman tuosta JOULUALESTA. Koodilla JOULU50 saat kaikista verkkokaupassa olevista julisteista 50 % alennuksen, tarjous on voimassa 15.12.2019 saakka.

Tiedoksi, että en aio järjestää tammikuussa perinteistä TAMMIALEa, vaan tämä joulun alle sijoittuva ale on toistaiseksi ainoa laatuaan. Alennusmyyntejä ei siis ole ihan heti tiedossa, joten nyt kannattaa tarttua tähän tarjoukseen. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.