Mummolatunnelmaa verannalla ja uusien asioiden opettelua.

. 0 Kommentit .

Valitsin taas tänäkin vuonna verannalle perinteisen pelargonian, lohenpunaisena tietenkin. Punainenkin olisi varmasti tuonut hyvää kontrastia muutoin niin latteahkoon väritykseen, mutta tuo lohenpunainen vei kuitenkin voiton. Pelargoniat tai pelakuut, ovat yksi lemppareistani ja luovat lämpöistä mummolatunnelmaa. Saa nähdä, saanko näistä tai pistokkaista yhtään säilymään tulevan talven yli. Meillä ei ole talossa sopivan viileää tilaa, vaan veranta sekä vintti painuvat kylmimpinä pakkaspäivinä armottomasti myös pakkasen puolelle. No, en murehdi sitä nyt, vaan keskityn nauttimaan näistä kaunokaisista.

Minulla on vähän sellainen viha-rakkaussuhde kesäkukkiin. En esimerkiksi halua kotiini petunioita ja kerronpa miksi. Lapsuudenkodissani oli joka kesä mahtavat kesäkukkaistutukset (ja on varmasti edelleen). Muistan, kuinka kukkien haku oli suorastaan rituaali. Niitä haettiin peräkonttikaupalla puutarhalta tai torilta ja ne istutettiin asetelmiksi laatikoihin, ruukkuihin ja amppeleihin. Mutta kukista täytyy pitää myös huolta. Muistan aina, kuinka nypin kuivuneita, tahmeita petunian nuppuja kukkalaatikoista. Että minä inhosin sitä hommaa. Menee muuten samaan kastiin rikkaruohojen kitkemisen sekä marjapuskissa kyykkimisen kanssa.

Suhtautuminen puutarhanhoitoon on omakotitaloon muuttamisen myötä hieman muuttunut. Täytyy myöntää, että puutarhassa möyriminen on vienyt minut täysin mennessään. Tontillamme on tilaa ihan mukavasti, joten saan täysin vapaasti toteuttaa ideoitani. Plussana on se, että tontti on vanha. Puut ja pensaat ovat suuria ja perennatkin istutettu aikoinaan valmiiksi. Pihan ilmeeseen sopii perinteinen, rönsyilevä puutarha, sellainen, mistä itsekin viehätyn.

Olen pitänyt puutarhanhoitoa jotenkin hirvittävän hankalana ja monimutkaisena, mutta nyt kun olen aiheeseen tutustunut tarkemmin, niin eihän se ole niin. Mahdollisuudet tuntuvat olevan rajattomat (ja näköjään kukkaroakin saa kevennettyä tehokkaasti siinä sivussa). Liekö viehätykseni kauniisiin kukkiin perua lapsuudestani ja mahtavista kukkaistuksista, koska edelleenkin ihastelen kauniita kukkasia ja asetelmia. Miksi siis en tekisi pihastanikin viihtyisää? Puolisoni on myös saanut osansa innostuksestani ja hänenkin tehtävälista on kasvanut tässä sivussa.

Hän tässä taannoin naureskeli minulle, kun tuskailin pihamme kanssa. Toimin aina uusien asioiden kanssa samalla tavalla – tuskailen ja ahdistun, kun en tiedä kaikkea ja valitan, että en osaa, mutta lopputulos on kuitenkin hyvä. Vielä en kuitenkaan hypi ilosta, koska pihamme viihtyisäksi saattaminen tulee kestämään vielä monta vuotta. Hidas edistyminen on muuten hyvä opetus tällaiselle kärsimättömälle persoonalle.

Tänä vuonna minulla on ehkä hieman enemmän aikaa keskittyä puutarhaan ja olenkin kylvänyt jotain jo kasvatuslaatikoihin. Myös verannan vanhalla pöydällä yrtit odottavat kasvatuslaatikkoon pääsemistä. Osan yrteistä ostin valmiina, mutta basilikat idätin itse. Nyt odottelen jännityksellä versojen juurtumista. Osan niistä ajattelin jättää sisälle kasvamaan, sen verran kylmänarka basilika on. Myös yksivuotisia kesäkukkia mm. eri värisiä unikkoja, olen kylvänyt sinne tänne kukkapenkkeihin. Pihalla onkin tapahtunut yhtä sun toista, mutta niistä myöhemmin, kunhan luonto hieman herää ja pihalla on vehreämpää.

Verannalla ilme muuttui raikkaan kesäiseksi pelargonioiden myötä. Vielä kun saan tuon pöydän entisöityä, niin ilme muuttuu nykyistä rauhallisemmaksi. Verannalla on jotenkin hurjan romanttinen tunnelma, mutta haittaneeko tuo. Pitää varmaan hankkia kukalliset posliinikupposet päiväkahveja varten. :) Niin ja räsymattohan olisi tässä aivan ihana vai mitä!?

Vaikka kesä starttasikin melko hitaasti tänä vuonna, on luonto ottanut viivästymistä kiinni ihan parin viime päivän aikana. Ulkona alkaa olemaan jo kivan vihreää ja meidän kylvetty nurmikkokin on, epäilyksistä huolimatta, hieman jo vihertynyt! Luottavaisin mielin siis odottelen ilmojen lämpenemistä, hyvä siitä meidän pihasta vielä tulee, kaikista tuskailuista huolimatta.

Tämä alkukesä on kyllä ihmisen parasta aikaa. Heti, kun aurinko näyttäytyy, siirtyy elämä ulos. Olen ihmetellyt, miten olen selvinnyt kerrostalossa niin monta vuotta. Oma identiteetti tuntuu muuttuneen enemmän ”oikeaksi minuksi”, tällaiseksi sopivan maalaiseksi, juurilleen palanneeksi.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply