Hmmm… en oikein tiedä, mistä lähtisin purkamaan tätä kaikkea mitä mielessäni liikkuu tällä hetkellä. Tarkoituksenani oli saada aikaiseksi jotain järkevää ajatusten virtaa, mutta tässä tilassa se ei taida olla mahdollista. Oloni on yhtä aikaa kauhistunut, mutta samalla olen sekaisin onnesta.

No. Lähdetäänpä liikkeelle siitä, mistä tämä kaikki alkoi.

Kuten olen kertonut, elämäni on kokenut melkoisia mullistuksia alkuvuoden aikana. Olen avannut näitä asioita sen vuoksi, koska mm. asuinympäristöni muuttui ja koin, että en enää pystynyt vastaamaan seuraajieni toiveisiin samalla tavoin, kuten aikaisemmin. Tuntui, että olin epäonnistuja, vaikka päätös ei ollutkaan minun ja samalla koin olevani petturi, koska en pystynyt enää vastaamaan odotuksiin. Siis sellaisiin odotuksiin, jotka olin itse itselleni luonut.

Olen sivunnut tätä asiaa aikaisemminkin ja tullut siihen tulokseen, että koska minä muutuin, myös ulosantini tuli muuttua, tästä kaikesta piti tulla enemmän itseni näköistä. Olen nykyään rohkeampi sekä avoimempi ja luotin siihen, että ne, jotka seuraavat minua muunkin kuin kauniiden puitteiden takia, pysyvät. Niin onkin käynyt ja olen myös saanut hurjasti vertaistukea ja toivottavasti myös pystynyt omalta osaltani antamaan sitä.

Tämän vuoden aikana olen ollut lähdössä ja vaihtamassa konkreettisesti paikkakuntaa. Etsinyt asuntoa Helsingistä ja sopinut sinne työhaastatteluja. Edennyt haastatteluissa ja perunut kuitenkin sen viimeisen, ratkaisevan vaiheen kohdalla. Miettinyt, että mitähän sitä keksisi seuraavaksi.

Sitten päätin jäädä.

Olen aina ollut itsenäinen puurtaja. Sellainen, joka ei pyydä, saati kaipaa apua. ”Minä kyllä katsokaas pärjään.”  Olen kipuillut oman elämäni kanssa, ikävöinyt, pähkäillyt, vaiheillut, ja ennen kaikkea punninnut vaihtoehtoja, joita edessäni olikin yllättäen ihan liian monta. Olin jo sulkenut useita vaihtoehtoja pois, hylännyt ne toimimattomina ja mahdottomina.

Sitten tapahtui jotain.

Löysin itseni sellaisten ihmisten keskeltä, jotka ovat olleet elämässäni jo vuosikausia, mutta joiden olemassaolo korostui entisestään itsekseni jäämisen jälkeen. Nyt minulla on ympärilläni hurjasti ystäviä, niin mahdottoman tärkeitä ihmisiä. Olen löytänyt oman jengin ja tämä porukka on ollut ihan hurjan suuri tuki tämän elämänmuutoksen keskellä. Tästä kaikesta rohkaistuneena olen alkanut luottaa itseeni hieman enemmän ja sen myötä uskaltanut alkaa toteuttamaan rohkeammin unelmiani. Ne vaihtoehdot, jotka hylkäsin aikoja sitten, olivatkin yht´äkkiä ajankohtaisia. Kaivoin ne mieleni sopukoista taas esiin, puhalsin niiden päältä enimmät pölyt pois, katselin niitä ja ajattelin, että jospa sittenkin.

No mikä se uutinen on?

Viime kesänä yksi suurimmista unelmistani täyttyi, kun taulujani oli esillä asuntomessuilla jopa kahdessa kohteessa. Tämä ei todellakaan tullut itsestään, vaan tein kovasti töitä sen kaiken eteen.

Nyt olen taas päättänyt tehdä töitä, siis paljon töitä. Suorastaan ympäripyöreitä päiviä seuraavan kolmen kuukauden ajan. Päätin toteuttaa seuraavan unelmani. En kuitenkaan tee tätä yksin, vaan tiedän, että saan apua pyytämällä ja mikä parasta, pyytämättä.

Varasin nimittäin osaston Habitaresta.

Tulen kirjoittamaan tästä seuraavien viikkojen aikana paljon ja tiedossa on vaikka mitä kivaa liittyen messuihin ja tähän matkaan. Pysythän mukanani? :)

2 Comments

  • Huippua Noora,kertakaikkisen loistavaa. Näin se elämä meitä kantaa ja vie eteenpäin
    Olen niin ilpinen puolestasi .
    Kiitos kun jaoit tämän meidän kanssa .

    • Kiitos Raija! Messuista tulee varmasti kuulumaan lisää tässä tulevien kuukausien aikana :)
      Ja kyllä, näin ne asiat vain järjestyvät. Yksi kerrallaan :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.