Kun maku muuttuu…

. 3 Kommentit .
In Yleinen
Olen joskus täällä blogissa kertonut asuntohaaveistamme tai oikeastaan talohaaveistamme. Olemme etsineet reilun parin vuoden ajan omaa asuntoa ja jo vuosi sitten kaupat olivat todella lähellä. Kauppoja ei kuitenkaan loppujen lopuksi syntynyt ja kaikesta silloisesta pettymyksestä huolimatta, onneksi niin kävi. Olen aina ajatellut, että kaikella on tarkoitus ja tässäkin asiassa tämä piti paikkansa.
Asumme keskustassa vuokralla, asuntomme on 55,5 neliötä pieni. Luultavasti moni pariskunta mahtuisi tällaiseen neliömäärään ongelmitta, mutta meillä on kyllä välillä hieman ahdasta. Ajatuksenamme oli alunperin ostaa keskustan tuntumasta kerrostalokaksio. Tämä ajatus muovautui hiljalleen rivitalokolmioksi, koska ajatus omasta pihasta viehätti meitä molempia. Rivitaloajatusta kypsyteltyämme ja eri asumismuotojen hyötyjä vertaillen päätimme kuitenkin, että me haluamme talon, omakotitalon.
Hullua, ajatteli moni.
”Tajuatteko, mikä työ siinä on?”
”Mihin te tarvitsette niin paljon tilaa?”
”Entäs se nurmikon leikkaaminen?”
”Osaatteko hoitaa taloa oikein?”
”Älkää IKINÄ ostako taloa, siinä on niin älytön työmäärä!”
”Kuka putsaa rännit?”
”Odottakaahan, kun alkaa tulla lunta!”
Tämä oli niin monen ensireaktio ja näitä kysymyksiä meille heiteltiin, kun kerroimme haaveistamme. Niin, onhan siinä työtä, kyllä me sen uskomme. Järkeilin, että lunta tulee vuodesta neljän kuukauden ajan ja ruohoa tarvitsee leikata toiset neljä kuukautta. Höh, minä ajattelen asian äärimmäisen hyvänä hyötyliikuntana! Heräänhän minä nyttenkin aamulla ennen kukonlaulua treenaamaan, kai nyt yhdet lumityöt hoituu samalla? Päätimme kuitenkin ratkaista ongelman etsimällä talon, jossa on mahdollisimman helppohoitoinen puutarha (pieni), suuri terassi, vähän nurmikkoa… Haaveilimme yksitasoisesta uuden karheasta talosta, jossa on avokeittiö ja pihassa edellä mainitut ominaisuudet. Kiertelimme ja katselimme taloja, jotka täyttävät nämä kriteerit.
Kuinka sitten kävikään?
No. Me ostimme talon. Kyllä. Nyt kun nimet ovat paperissa, uskallan sanoa sen ääneen: Meillä on nyt talo!
Talo, joka on täysin päinvastainen, kuin olimme suunnitelleet. Ostimme vuonna 1952 rakennetun rintamamiestalon, kolmessa kerroksessa, erillisellä keittiöllä ja niin… jumalattoman isolla pihalla.
Tässä sitä nyt sitten ollaan. Saa onnitella… kai? ;)
Kuvitelkaa tähän vielä kuva meidän uudesta talosta.

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply
    Tuija / form follows function
    21.8.2014 at 22:23

    Onnea uudesta kodista! Kyllä sitä kasvaa siihen työmääräänkin, itselle kun tekee ja parasta on: Oma tupa, oma lupa :)

    • Reply
      Noora Svärd
      22.8.2014 at 08:14

      Kiitos! :) Onneksi tuo työmäärä ei pelota, mielelläni touhuan ja niin kuin sanoit, itselle kun tekee, niin onhan se ihan eri juttu. En malta odottaa omakotitaloasujan ”oikeuksia”, kuten musiikkia voi luukuttaa vielä kymmenen jälkeenkin ;)

  • Reply
    //Terhi
    14.9.2014 at 21:39

    Onnea, omien vanhempieni talo on 1952 rakennettu rintamamiestalo.

  • Leave a Reply