Kultaisia hetkiä – uusi taulu.

. 0 Kommentit .

Lupailinkin aikaisemmin kuvia uusimmista tauluistani, joten tässä taas yksi. Taulu löysi kodin Tampereelta, Pirkon ja hänen puolisonsa luota. Voit käydä lukemassa hänen ajatuksiaan taulusta täältä. Taulun maalaaminen on minulle aina prosessi. En koskaan tee hahmotelmaa tulevasta, vaan taulu hakee muotoaan edistymisen myötä. Toki mielessäni on ajatus, miltä haluan lopputuloksen näyttävän, mutta en tarkemmin suunnittele sitä. Haen inspiraation yleensä sävyistä ja ympäristöstä, jonne taulu on tulossa ja usein myös asiakkaani ovat hyvin tietoisia siitä, mitä he haluavat. Tämä helpottaa minun työtäni luoda haluttu lopputulos. Toiset haluavat esittävää taidetta, kuten maisemaa muistuttavan lopputuloksen, toiset haluavat täysin abstraktin maalauksen. Minä yritän tehdä parhaani. Tällä hetkellä työhuoneellani on suorastaan ruuhkaa ja olen saanut maalata upeita sävyjä sisältäviä tauluja asiakkailleni. Jopa minulle hieman vieras, punainen (!), on ollut paletillani.

Ajatella, että tällä viikolla kevät kääntyy kesäksi. Täällä Kuopiossa on ollut hurjan kylmää tällä viikolla. Viime viikon ”helteet” ovat muisto vain. Tuntuu, että luonto ei oikein jaksa käynnistyä tässä viileydessä. Maalaamisen lisäksi, viihdyin viime viikon puutarhatöissä. Olen (epätoivoisesti) yrittänyt kohottaa vanhan puutarhamme ilmettä. Nyt toivon, että ilmat lämpeäisivät ja piha alkaisi vihdoin vihertämään hieman enemmän. Kuunliljat osoittavat jo pientä heräilemisen merkkejä ja pionit ovat hieman nostaneet päätään. Vuosi sitten tähän aikaan oli täysi kesä ja pionit miltei metrisiä… ei nyt. Enpä usko, että juhannuksena saamme nauttia juhannusruusun kukkaloistosta. Kesäkukatkin ovat jääneet toistaiseksi kauppaan, samoin yrttien taimet, ehkä parin viikon päästä uskaltaisi? Puutarhatarinoitani saatte vielä siis odotella hetkisen. Piha näyttää vielä melko karulta, vaikka paljon olenkin saanut siellä aikaiseksi. Se kamala rinne, joka löytyy tontiltamme, on nykyään jopa melko viehättävä tai ainakin lähtökohtaa parempi. Nurmikkokin on kylvetty ja sadetanssimme tuotti tulosta sunnuntaina, kun taivas repesi. Nurmikosta ei vielä näy minkäänlaisia elonmerkkejä ja vähän jännityksellä odotamme, saammeko nauttia kauniista, vihreästä pihasta koko kesänä. No, jos jokin vihertää, niin maasta putkahtelevat rikkaruohot. :)

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply