Lisääntynyt valo on tuonut minun vuorokauteeni muutaman lisätunnin. Kun palaan päivätöistäni kotiin, minulla on pikkiriikkinen hetki joko lähteä ulos nauttimaan auringon viimeisistä säteistä tai hyökätä taulujeni pariin. Luonnonvalossa sävyt toistuvat neutraaleina, toisin kuin keinovalossa ja sen vuoksi nämä muutamat hetket ovat minulle kallisarvoisia. Tämänkin vuoksi odotan kevättä ja valoisampia aikoja, koska luonnonvalossa maalaaminen on paljon mukavampaa. Lähetän asiakkailleni kuvia taulujen edistymisestä ja nämä kuvat otan aina luonnonvalossa. Se, millaiselta taulu näyttää asiakkaan kotona heidän oman kodin valaistuksessa, on minulle aina mysteeri.

Haaveilen edelleen siitä, että joku päivä voisin maalata kokopäiväisesti. Luovalla alalla urapolku on hieman mutkaisempi ja koska en ole ammattitaiteilija tai paremminkin kuvataiteilija, on polku vielä hieman normaalia kivikkoisempi. Mutta tiedättekö, se rakkaus ja intohimo luoda jotain kaunista ajaa minua eteenpäin ja vaikka arkeni on kiireistä, löydän aina aikaa maalaamiseen.

Minua ahdistaa suorittamisen kulttuuri, joka tuntuu nykyään vallitsevan. Pitäisi pystyä melkoisiin suorituksiin ja meiltä odotetaan asioita, jotka ovat suorastaan inhimillisyyden rajoilla. Olen itsekin langennut tähän. Olen ollut elämässäni ihan liian kiireinen, sykkinyt menemään sata lasissa ja maksanut siitä itseni kannalta kovan hinnan. Silti, se mikä minulle kaiken sen väsymyksen jälkeen jäi pintaan, oli halu maalata ja toteuttaa itseäni.

Kuinka sitten onnistun sovittamaan arjen ja rakkaan harrastuksen?

Ihminen luontaisesti löytää aikaa siihen, mikä hänelle on tärkeää, eikö? Oli kyseessä sitten työ, perhe tai harrastus, niin aina sitä aikaa vaan löytyy. Avainsana on priorisointi.

Olen tunnistanut vahvuuteni sekä intohimoni ja päättänyt, että se on tällä hetkellä elämässäni tärkeintä ja haluan, huom. haluan löytää sille aikaa. Tämä pistää minut priorisoimaan elämääni ja aikataulujani. Niin brutaalilta kuin se kuulostaakin, niin maalaamiseen ja kaikkeen muuhun luovaan oheistoimintaan käyttämäni aika on pois kaikelta muulta. Se on muun muassa pois yhteisestä ajasta läheisteni kanssa. Kuulostaa itsekkäältä, mutta tämä ei tarkoita sitä, että käyttäisin kaiken vapaa-aikani itseni toteuttamiseen. Voin kertoa, että puolisoni viihtyy oikein mainiosti jalkapallomatsin ääressä, joka taas minulle ei ole niin tärkeä. Silloin voin käyttää tuon reilun 90 minuuttia itseeni ja se ei ole yhteisestä ajasta pois.

Olen tunnistanut vahvuuteni sekä intohimoni ja päättänyt, että taiteen tuottaminen on tällä hetkellä elämässäni tärkeintä ja haluan, huom. haluan löytää sille aikaa. Tämä pistää minut priorisoimaan elämääni ja aikataulujani.

Aika on minulle kallisarvoista ja sen vuoksi mietin miten käytän sen. Minulla on oma ”aikabudjetti” ja sain idean tähän Jenny Belitz-Henrikssonin Uuteen nousuun –kirjasta. Jenny kertoo, kuinka on jaotellut viikon tunteihin ja arvioinut kuinka paljon aikaa tietyt toiminnot viikosta vievät. Viikossa on 168 tuntia, josta 56 tuntia menee nukkumiseen ja 40 tuntia päivätöihin. Jäljelle jää 72 tuntia, josta vähennetään työmatkat, lasten koulumatkat ja harrastukset, kodinhoito, ruoanlaitto jne. Edelleen tuo jäljellä oleva tuntimäärä on suuri. Itse priorisoin liikunnalle osan jäljelle jäävistä tunneista ja silti näitä tunteja on ”käyttämättä”.

Niin, suosittelen siis miettimään, miten itse käytät viikkotuntisi, kun seuraavan kerran mietit, että minulla ei ole aikaa tähän ja tuohon…

Toki lempeys itseään kohtaan täytyy pitää mielessä ja minulle on tärkeää järjestää aikaa myös ”ei minkään järkevän tekemiseen”. Silloin löydän itseni sohvan nurkasta Greyn anatomian parista ja se on minulle nykyään tosi ok. Joskus näin ei ollut. Elämästä pitää myös nauttia ja pidän rentoutumista todella tärkeänä osana viikkoani.

Itse olen terävimmilläni aikaisin aamulla, tarvitsen tosin ensin kupillisen kahvia, mutta kuitenkin. Olen hyödyntänyt tämän vahvuuteni ja työskentelen usein heti kun herään. Tosin viikonloppuisin saatan käyttää aamuauringon ensimmäiset säteet hyödyksi ja pinkaisen juoksemaan. Olen huomannut, että silloin tuotan myös parhaimmat ideani.

Tiesitkö, että John Grisham aloitti kirjailijan uransa päivätöidensä ohella? Hän asetti itselleen tavoitteen – kirjoita yksi sivu päivässä. Hän heräsi joka aamu kirjoittamaan ja kolmen vuoden kuluttua “On aika tappaa” ilmestyi. Hänenkin urapolullaan oli mutkia matkassa ja kaikki ei sujunut alkuun täydellisesti, mutta menestystarinan lopun varmasti tiedätkin. Tiedän, että mikään ei tule helpolla, vaan omien unelmien toteuttaminen ja päämäärän saavuttaminen vie aikaa. Kun on löytänyt sen oman juttunsa, niin pelkkä tekeminen ei riitä, vaan täytyy asettaa tavoitteita. Muuten muutoksia ja edistystä ei tapahdu.

Pyrin olemaan tehokas ja mietin usein, mitä minun oikeasti täytyy tehdä vai voisinko vähän oikaista jossain. Ruokaa on helppo tehdä useammalle päivälle kerrallaan ja kaupassa ei tarvitse ravata joka päivä. Minun ei täydy katsoa televisiota joka päivä, vaikka tällä hetkellä arki-iltaisin olen niin väsynyt, että sohva kieltämättä houkuttelee melko usein. Pitäisi varmaan tarkistaa d-vitamiinin saantini. Minun ei myöskään varsinaisesti tarvitsisi käyttää aikaani somen selailuun. Luulen, että aika moni tiedostaa tämän aikasyöpön. Tällaiseen kaikkeen turhaan sälään häviää vuorokaudessa tunteja ihan hurjasti, vaikka sen ajan voisi käyttää hyödyllisesti.

Olen myös hyväksynyt sen, että en yksinkertaisesti pysty kaikkeen. Olen opetellut sanomaan ei. Olen kieltäytynyt hauskoista menoista sen vuoksi, koska minun on täytynyt saada jokin taulu viimeisteltyä. Sellaista se vaan välillä on. Olen myös hyväksynyt sen, että en pysty toteuttamaan kaikkia suunnitelmiani kerralla, vaikka haluaisinkin. Ajattelen, että kaikelle on aikansa ja paikkansa. Minulla on sellainen tunne, että joskus vielä pystyn panostamaan tähän taiteilijarenttu-uraani enemmän, mutta sen aika ei vaan ole vielä.

En kannusta ketään aikatauluttamaan koko elämäänsä tai luopumaan kaikesta hauskasta, en minäkään niin tee. Tarkoituksenani on lähinnä vähän herätellä ajattelemaan omaa ajankäyttöäsi ja miettimään sitä, mikä itsellesi on tärkeintä.

Itse olen tällä hetkellä hieman kinkkisen asian äärellä. Meillä täällä Kuopiossa järjestetään tänäkin vuonna Kuopio Designmarket, johon haluaisin niin kovasti osallistua, mutta en tietenkään ole valmistautunut tähän mitenkään. Yhden messuosaston täyttäminen tauluilla alle kahdessa kuukaudessa tuntuu tällä hetkellä hurjalta ponnistelulta, periaatteessa mahdottomaltakin. Saa nähdä, mihin päätökseen päädyn. Tilanne siis vaatii hieman priorisointia…

2 Comments

  • Upea kirjoitus! Kannattaa ehdottomasti kuunnella sisäistä ääntäsi ja jatkaa kohti asettamasi tavoitetilaa!!

    • Kiitos kommentista ja kannustuksesta :) Onneksi minulle ei ole kiire mihinkään, vaan saan taiteilla ilman minkäänlaisia paineita ja odotuksia. Sehän tästä tekeekin niin palkitsevaa :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.