Kirjoittelen tätä postausta junassa, olen matkalla kohti juhannusjuhlia ja -tansseja. Korvissani soi tämän kesän soittolista, jota täydennän aina silloin, kun sopiva biisi osuu kohdalle… ja minua hymyilyttää. Saan viereisiltä penkeiltä kummastuneita katseita, koska näytän varmaan vähän liian onnelliselta. Vastaukseksi katseisiin hymyilen leveämmin.

Kaivoin arkistoista tämän juhannusruusun kuvan ja melkein poistin sen samantien. Tekee edelleen kipeää katsella näitä “vanhoja” kuvia. Rehellisesti, olen ikävöinyt entistä kotiani ja miettinyt, että kukkiikohan tämä juhannusruusu tänä kesänä yhtä komeasti.

Niin.

Olin jo kirjoittamassa ikävästä, mutta sitten muutin mieleni.

Olen saanut jostain syystä viime päivinä ihania viestejä, mahtavaa vertaistukea miltei tahtomattani. Ajatuksiani on luettu rivien välistä ja minulle on sanottu juuri niitä oikeita sanoja, oikealla hetkellä. Ihania rohkaisuja sen suhteen, että elämä kantaa ja yllättää silloin, kun vähiten sitä odotan. Vaikka menetettyjen asioiden tilalle on tullut tuplasti parempaa, kaipaus ei varmasti koskaan häviä. Onhan minusta ja unelmistani tavallaan viety pala pois… Mutta luotan siihen, että jotain mahtavaa on vielä edessä. En tiedä mitä, mutta jotain. Sen takia en halua kirjoittaa ikävästä tai menneestä, haluan keskittyä tähän hetkeen, tulevaisuuteen ja onnellisuuteen.

Minusta alkaa tuntumaan siltä, että tämä kesä tulee olemaan se “elämäni kesä”. Se, jota olen niin kauan kaivannut. Ehkä tällä keskikesän juhlalla on jotain tekemistä tämän tunteen kanssa. Ainoa huolenaiheeni tällä hetkellä on se, että riittävätköhän varaamani viisi eri asua varmasti huomisiin juhannustansseihin…

Juhannukseni tulee olemaan vuosien jälkeen todella erilainen. Luotin intuitiooni ja lähdin pois tutusta sekä turvallisesta, se tuntui tässä hetkessä niin oikealta. Saa nähdä, millaisia taikoja tulemme tekemään ja miten kipeänä vatsalihakseni ovat sunnuntaina kaikesta siitä nauramisesta. Sen tiedän, että juhannusheilan virkaa toimittaa pari hevosta. Jono juhannuksena, vai miten se meni. Jep.

Minun piti käyttää nämä matkustustunnit tehokkaasti, mutta nyt tuntuu siltä, että pienet päiväunet taitavat ottaa minusta voiton. Elämä on ollut jotenkin niin hassun outoa viime aikoina, että en ole malttanut tuhlata vuorokauden tunteja nukkumiseen ja miksi pitäisi? Onhan tämä keskikesä ihmisen parasta aikaa, suorastaan taianomaista sellaista.

Mahtavaa keskikesän juhlaa! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.