Ostoskorisi on tyhjä!
Keskeneräinen.
Normaalisti en ota kuvia keskeneräisistä tauluista. Nyt kuitenkin taulu sattui olemaan maalaustelineessä ja jotenkin kaikki palaset olivat asettuneet (vahingossa) sopivasti kohdalleen. Taulussa on käytetty lehtikullan sijaan kultamaalia. Käytän sitä vaihtelevasti myös lehtikullan lisänä luomaan syvyyttä. Kultamaali ei ole niin kimaltava, kuin lyöntimetalli, sillä saa hieman hillitympää ilmettä aikaiseksi. Esimerkiksi tässä taulussa on sekä lehtikultaa sekä kultamaalia. Tuo kyseinen taulu on varmasti ollut yksi tykätyimmistä töistäni ja onhan se sellainen rauhallisuutta henkivä teos.
Tämän taulun lopullista ilmettä en ole vielä päättänyt. Se saa nyt nojailla työhuoneeni seinää vasten ja odotella inspiraatiota. Jos totta puhutaan, inspiraatiosta ei ole pula, tilanne on täysin päinvastainen. Viime aikoina olen suunnitellut ja haaveillut, punninnut eri vaihtoehtoja ja miettinyt, uskaltaisiko vai ei. Olo on hieman ristiriitainen, vähän samanlainen, kuin tällä taululla – keskeneräinen. Ehkä päässäni kaikuu liian vahvasti ”entä jos”, ehkä sitä vain pitäisi uskaltaa…
Oikein mukavaa viikonloppua ystäväiset! Minä sulkeudun työhuoneeseeni, siellä ne siveltimet jo kuiskuttelevat nimeäni.