Kerran keräilijä – aina keräilijä.

. 0 Kommentit .

mehiläispesä_2olohuonetta_1   olohuonetta_3 olohuonetta_4 mehiläispesä_3

Olen aina ollut keräilijä. Lapsena keräsin postimerkkejä, pullonkorkkeja ja kiiltokuvia. Vähän vanhempana heikkouteni oli suomalainen design, designlasi varsinkin. Jostain syystä aloin keräämään myös snapsilaseja vähintään kuuden kappaleen sarjoina. Niitä tarttui mukaani lähinnä antiikkimessuilta. Siirsin pienen snapsilasikokoelmani olohuoneen vitriiniin. Erilaisten mutkien ja mäkien jälkeen ne ovat ainoita, mitä minulle on jäänyt muistoksi messuvuosiltani. Ne ovat kulkeneet mukanani vuodesta sekä muutosta toiseen ja säilyneet ehjänä. Kun lopetin messuilla kiertelyn, harrastukseni ikään kuin unohtui. Rakkauteni suomalaiseen designiin ei ole missään vaiheessa sammunut, mutta eri elämän vaiheiden myötä se jäi taka-alalle. Nyt kun olen kierrellyt huutokauppoja, tämä rakkauteni on alkanut taas syttymään. Näillä nurkilla ei arvokasta designlasia ole huutokaupoissa näkynyt, mutta joitain hassuja, edullisia löytöjä olen tehnyt.

Katsoin jokin aika sitten dokumentin Tapio Wirkkalasta. Suorastaan lamaannuin sohvalle yhteen asentoon ja huokailin koko ohjelman ajan. Hän oli nero. Ymmärrän täysin ihmistä, joka vetäytyy omaan pieneen pajaansa Lemmensuulle, Lapin perukoille. Hiljaisuuteen, luonnon keskelle, ilman mitään mukavuuksia. Täydellinen ympäristö inspiroitua ja luoda. Tästä tulikin mieleeni eräs kohtaaminen. Olin nuorena tyttösenä Helsingin Wanhan sataman antiikkimessuilla ja istuskelin kahvilassa tauolla. Opiskelin tuolloin ja minulla oli heti seuraavana maanantaina iso tentti suoritettavana. Muistan tämän hetken todella elävästi, koska siinä tenttikirjaa lukiessani, vastapäiseen pöytään istui Timo Sarpaneva. Minua edelleen harmittaa, että en mennyt tervehtimään ja kertomaan hänelle, kuinka arvostan hänen elämäntyötään. Olin niin nuori ja ujo, että en vaan uskaltanut. Nyt se on myöhäistä, mutta tämä kertoo jotain millaisia henkilöitä arvostan. Idolini – suomalaiset muotoilun mestarit.

Kun olohuoneen Secto siirtyy rantarakennukseen, piti sen tilalle löytää jokin talomme henkeen sopiva valaisin ja niinpä hankimme yhden klassikon lisää. Vaikka tämä Mehiläispesä on uustuotantoa, edustaa se ihailemaani 50-luvun muotokieltä. Kaunein suomalainen muotoilu on mielestäni tehty juurikin 50- ja 60-luvuilla ja koska talomme on samalta vuosikymmeneltä, voin hyvillä mielin sijoittaa ajattomaan designiin. Olen haukkana seurannut, milloin seuraavat antiikkimessut järjestetään lähistöllämme. Olisi mielenkiintoista käydä katsomassa, millaista taidelasia nykyään liikkuu markkinoilla. Tiedä vaikka löytäisin sieltä seuraavan sijoituskohteeni…

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply