Iltapäivän auringonsäteiden värjäämä taulu.

. 0 Kommentit .
In Taide

noorasvard_7

noorasvard_4

noorasvard_3

noorasvard_8

taulu_1

noorasvard_2

Joskus asiat eivät suju aivan niin kuin haluaisin, aika harvoin oikeastaan. Työstin tätä taulua todella kauan ja edelleen minusta tuntuu, että se on kesken. Se vaatii jotain. Luultavasti minun huomiotani vielä hetkisen. Toisaalta tykkään tästä näinkin, mutta äh, en tiedä. Taidan nostaa sen takaisin maalaustelineeseen ja annan olla siinä ennen kuin teen mitään muutoksia. Ehkä taulu kaipaa metallisävyjä tai jonkun vahvemman sävyn tuon mustavalkoisuuden lisäksi. Iltapäivän lämmin aurinko muutti hieman taulun sävyjä ja harmaan sekä beigen sävyt eivät kuvien kautta erotu mielestäni riittävästi. No mutta, päätin esitellä sen kuitenkin täällä ja mikäli innostun jatkamaan sitä, esittelen sen sitten uudestaan. Ei kai se nyt niin vakavaa ole.

Taulu on melko kookas, 110 cm x 150 cm ja työtunteja tämän kokoiseen teokseen saa kyllä uppoamaan. Öljyvärit ovat kasvattaneet minun kärsivällisyyttäni. Osa väreistä kuivuu hitaammin, kuin toiset ja uutta kerrosta ei ihan heti pääse työstämään. Tälläkin hetkellä minulla on vaiheessa olevia tauluja, jotka nojailevat toisiinsa ja odottavat, että mitä heille tehdään seuraavaksi. Taidankin viettää niiden seurassa tämän viikonlopun.

Kivaa lauantaita!

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply