Tätä olen odottanut, pian alkavaa lomaa.

Hetkittäin elämää ravistelleen alkuvuoden jälkeen, loma tulee niin tarpeeseen. Kuten aikaisemmin pohdiskelin, tämä loma tulee olemaan erilainen. Todella erilainen.

Aikaisemmin olisin stressannut kesälomaa. Suunnitellut paniikissa, mitä kaikkea minun täytyy ehtiä tekemään, minne matkustamaan ja mitä suorittamaan. Oli talo, oli remontti, oli piha, oli kaikkea, mitkä loivat loppupeleissä sietämättömästi paineita – siinä elämäntilanteessa. En sano, että ne nykyään ahdistaisivat samalla tavoin, mutta silloin ne niin tekivät. Ei ollut hyvä olla ja niinpä minä kasvoin ulos siitä kaikesta.

Nyt kaikki suunnittelemattomuus sekä aikatauluttomuus tuntuvat hyvältä. Saan toteuttaa itseäni vuorokauden ajasta riippumatta ja olla oman elämäni herra. Tietynlainen rauha, paikalla pysymisen taito, on napannut minua kiinni hihasta, nykäissyt ja lempeästi kehottanut asettautumaan hetkeksi paikalleen. Ennen olisin kimpoillut elämäni ja lomasuunnitelmieni kanssa, kuin tyhjään huoneeseen heitetty superpallo. Nyt elämä on rauhallista liitoa. Aina ei tarvitse suunnitella, kaikki järjestyy kyllä.

Luulin, että näin loman kynnyksellä uudehko elämäntilanne sekä yksinäisyys pelottaisivat. Onnekseni näin ei ole. On hetkiä, jolloin kaipaan sitä jotain, sitä jotain toista henkilöä, mutta olen huomannut, että en kaipaa toista puolikasta, olenhan jo kokonainen. Elämäni on tällä hetkellä todella täyttä ja se jokin, mitä ikinä se sitten onkaan, tulee vielä joskus tuomaan oman lisän elämääni. Se jokin tulee olemaan mahtava, uudenlaista sisältöä tuova bonus. 

Toki minulla on lomasuunnitelmiakin. Sen ainakin tiedän, että lomani tulee olemaan työntäyteinen, mutta se ei haittaa minua. Olen löytänyt syyn, jonka vuoksi herätä aamuisin ja koska aion tulevaisuudessa elää tätä unelmaani, vaatii se nyt tietynlaista uhrautumista. Älkää huoliko, pidän välillä myös taukoa työnteosta ja aion rentoutua, mutta pääsääntöisesti seuraava kuukausi on melko täynnä tekemistä sekä uusia, jännittäviä ja minulle melko merkittäviäkin asioita.

Seuraavan kuukauden ajan ajattelin pitää taukoa blogista, mutta Instagramin puolella tulen luultavasti olemaan aktiivisempi. Sielläkin tahti tulee ainakin hetkellisesti hidastumaan. Myös tällä sivustolla tulen tekemään hieman päivityksiä, mutta niistä infoan sitten, kun sen aika on.

Kaunista kesää sinulle! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.