Ostoskorisi on tyhjä!
Esimakua tulevan kellomalliston ilmeestä ja hieman uusista tuotteista
Viime viikot ovat olleet jokseenkin hurjia ja työntäyteisiä. Blogi on ollut hiljaa tämän vuoksi ja muutenkin tuntuu, että Instagram on minulle se luontaisempi kanava jakaa ajankohtaisia tapahtumia. Tällä hetkellä on meneillään paljon päällekkäisyyksiä ja moni asia tapahtuu samanaikaisesti. Samalla vallitseva tilanne taitaa pistää jo sovittuja asioita uuteen järjestykseen. Palataan nyt kuitenkin tällä hetkellä minulle tärkeimpään projektiin.
Rohje x Noora Svärd
Lähes vuoden verran tätä projektia on työstetty. Varsinaisiin suunnittelutöihin pääsimme käsiksi keväällä ja koronan vuoksi malliston julkaisu hieman viivästyy, Nyt kuitenkin kelloprojekti otti pienen edistysaskeleen, kun saimme vihdoin prototyypit käsiimme.
Kävin Tampereella yhdessä Rohjeen porukan kanssa valitsemassa kelloihin nahkarannekkeiden sävyt. Rannekkeet valmistaa Tamperelainen nahkapaja, jolla on jo 70 vuoden kokemus alalta. Ranneke tulee olemaan pehmeää poron nahkaa, tämän lisäksi kelloihin tulee myös metalliset mesh-rannekkeet. Samalla mietimme kellopakkauksen lopullista muotoa ja muutenkin suunnittelimme yhdessä projektin aikataulua. Myös kellotauluun tulee pieniä muutoksia, vaikka olin jo nyt melko tyytyväinen 3D-printtiin. Kellotauluissa näkyy elävästi palettiveitsen jäljet sekä maalikerrokset, aivan kuten alkuperäisissä teoksissa <3
Artister -malliston kuvaukset
Alunperin olin lähdössä Tampereelta takaisin Kuopioon, mutta pienen pohdinnan jälkeen päätinkin lähteä Tampereelta suoraan Helsinkiin seuraamaan Artister -malliston kuvauksia. Viikonlopun aikana sain olla mukana seuraamassa Lauran, Sofian ja Iriksen taitavaa työskentelyä. Kuvasimme kauniissa ullakkotilassa, jossa oli suorastaan maaginen valo. Sopivan säröinen tila sopi täydellisesti kellomalliston taustaksi. En voisi olla tyytyväisempi lopputulokseen, niin mallit, kuin kuvaajakin, olivat alansa ammattilaisia. Kiitos vielä tätäkin kautta.
Reilulla vuorokaudella venähtäneen matkan jälkeen pääsin vihdoin kotiin ja reilun viiden tunnin junassa istumisen jälkeen, oloni oli melkoisen turta – niin paljon asioita tapahtui muutamassa päivässä. Palasin pimeään kotiin, jääkaappi oli tyhjä, tietysti ja lähikauppa kiinni. Siinä pimeässä kodissa istuessani mietin valintojani, myös niitä, joita puolestani on tehty. Jotenkin kaikki ne asiat, joita tässä muutamaan kuukauteen on tapahtunut, ovat olleet kaukana siitä, millaiseksi olen elämäni joskus kuvitellut. Mietin, että jos olisin tehnyt joitain valintoja toisin, mitään tällaista ei olisi luultavasti tapahtunut. Tuskin myöskään istuisin itsekseni sohvallani, pakastimelta maistuva, kuiva leipä edessäni. ”Kaikesta huolimatta, hyvin valittu”, mietin.
Taustalla on meneillään myös hieman suurempia asioita, jotka vievät tällä hetkellä suhteettoman paljon energiaani. Pian minulta on ilmestymässä myös uusia tuotteita, joista kerron teille pian lisää! Voikaa hyvin <3