Kävelin tässä päivänä eräänä pitkin aurinkoisia kotikaupunkini katuja. Taisin olla menossa levykauppaan hakemaan viimeisintä vinyylihankintaani ja siinä samalla ohitin erään näyteikkunan. Aivoni rekisteröivät ohi kulkiessani hetkellisesti jotain kaunista. Silmäkulmassa siis vilahti jotain, pysähdyin ja kurkkasin ikkunasta sisään. ”Jahas, onpa kaunis pöytä, miltei täydellinen, mutta nyt pitää kiirehtiä.” ajattelin.

Ketään ei varmasti yllätä se, että pöytä jäi mietityttämään minua. 

Seuraavana päivänä olin taas kävelemässä tuolla samaisella kadulla kohti levykauppaa, (jep, kallis ja kohdallani täysin ”out of control” harrastus) ja ohitin tuon samaisen liikkeen.

Poikkesin sisälle ja vähän rakastuin.

Olen etsinyt jo kuukausia sopivaa pöytää, jonka voisin tuunata tarpeeseeni sopivaksi. Tämä pöytä, tarkemmin sen jalka, oli juuri sellainen, mitä olin metsästänyt ikuisuudelta tuntuvan ajan. Pöytä on väärän värinen ja pintakin kaipaa entisöintiä, mutta nämä seikat eivät haitanneet, koska ajattelemani projekti kaipasi juuri tällaista sopivan huonokuntoista yksilöä.

Pöytä matkasi siis kotiini ja kasasin sen ihan huvikseni olohuoneeseeni, mutta vain toistaiseksi. Pöytä tulee saamaan uuden ilmeen, mutta nyt, kun se nököttää osana olohuonettani toimittaen hetkellisesti työpöydän virkaa, en enää olekaan niin varma tuosta tuunaamisesta. Pöytä ei toimi tuollaisenaan siinä tilassa, jonne olen sen alunperin ajatellut, mutta nyt mietin, että jättäisinkö sen kuitenkin työpöydäksi.

Jep, en sitten tiedä, mitä tässä pitäisi tehdä… Olen hankkinut huonekalun, jonka ilmeen haluan muuttaa, mutta nyt en tiedä, raaskinko kuitenkaan toteuttaa lopullista ideaani. Voi minua, naurattaa vähän tämä päättämättömyyteni…

Nähtäväksi jää, mitä tälle pöydälle seuraavaksi tapahtuu. Harvoin on kyllä näin sattunut, että hankin tuunattavan huonekalun, joten en sitten ehkä tuunaakaan… :)

2 Comments

  • Upea pöytä! Jokainen toki päättää itse huonekaluistaan, mutta sanon silti, että noin upea, ilmeisesti alkuperäinen ootrattu pinta kannattaa säästää. Ainakaan sitä ei saa koskaan takaisin, jos sen tuunaa. Arvoantiikissa kaikki tuunaus yleensä laskee jälleenmyyntiarvoa. Pöytä tuo hienon värisen kontrastin tilaan :)

    • Tämä on kyllä löytö! Tarkoituksena oli vaihtaa koko pöytälevy uuteen ja samalla maalata jalka… Mutta nyt en taida raaskia tehdä sitä! :D Pitää vissiin etsiä uusi saman tyylinen, jonka raaskisin tuunata :) Kivaa viikonloppua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.