Kulunut vuosi on varmasti ollut elämäni tapahtumarikkain sekä opettavaisin vuosi hetkeen. Oikeastaan, en edes halua palata alkuvuoden ensimmäisiin kuukausiin. Se oli ihan kamalaa aikaa, voi miten olinkaan tuolloin eksyksissä. Alkuvuoteen eskaloitui monen vuoden työn jälkeen kasvukivut ja sen myötä muutos.

Muistatko sen vielä millainen olit ennen
Huomaatko muutoksen, miten oot toisenlainen
Etkä välitä vaikka ero ois mikroskooppinen

Olin niin kesken ja yhtä aikaa niin valmis. Minä vain odotin. Sitten rysähti. Tuli päätökset – toisen tekemät päätökset, itsenäiset päätökset, kompromissit ja äkilliset suunnanvaihdot. Juuri toipuneena ja paremmalla itsetunnolla varustettuna, minun piti vielä kerran käydä polvillani. Tämä vain siksi, että sain taas kerran nousta ylös ja jatkaa matkaa hieman vahvempana, yksin. Olin luottanut jo kauan siihen, että jossain vaiheessa, kaiken sen jälkeen, suunnan on vain muututtava parempaan ja niin se sitten tapahtui. Vihdoin oli minun vuoroni. Aloin rakentamaan omaa elämääni, eheytymään.

Pääsit pisteeseen et jokaisen päivän ottaa
Voi vain niinkuin, niinkuin se kävelee vastaan
Ja kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu hetken kerrallaan

Kevät toi tullessaan uutuuden viehätyksen uuden elämäntilanteen ääressä. Se ja alkukesä olivat ihanaa aikaa. Elin hetkessä, enkä murehtinut tulevaa. Keskityin positiivisiin asioihin ja minulle tapahtui positiivista. Tutustuin uusiin ihmisiin, näin ystäviäni enemmän kuin aikoihin ja menneiden kuukausien ja jopa vuosien raskaat hetket pyyhkiytyivät pois mielestäni. Unelma yksi toisensa jälkeen kävi todeksi. Alkukesästä sain myös vastauksia kysymyksiin, joita olin jo kauan aikaa sitten turhaan esittänyt. Se sattui, epärehellisyys sattui ja se, että intuitioni oli ollut taas kerran oikeassa, sattui. Päätin, että en anna enää ikinä kenenkään kohdella minua huonosti.

Ehkä siinä on syy
Et oot onnellisempi kuin aikoihin
Siinä on syy
Et elät hetkessä vain etkä myöhemmin

Keskikesä oli maagista aikaa ja juhannus oli hulvattoman hauska. Solmin ystävyyssuhteita, jotka varmasti kantavat loppuelämäni ajan. Naurettiin, itkettiin ja juhlittiin kukkaseppeleet kutreillamme. Olin onnellinen ja se näkyi myös ulospäin. Olin jo tammikuussa päättänyt muuttaa Helsinkiin, mutta olin siirtänyt olosuhteiden pakosta muuttoa syksymmälle. Silti, siinä juhlinnan keskellä, ajatukseni käväisivät vähän väliä koti-Kuopiossa. “Lähteä vai jäädä? Kohtelisiko Kuopio minua kuitenkin hyvin? Tarjoaisiko se sitä, mitä kaipaan?” mietin kotimatkalla.

Ja sä tiedät mitä voisit muuttaa
Ja mitä taas et voi vaikka haluaisit
Ja sä tiedät mitä et voi saada
Mut kuka hullu menneitä asioita tahtoisi tulevaisuuteen

Loppukesä ja kesäloma menivät hujauksessa. Juoksin, istuin rantakallioilla ja hengitin, koin eläväni. Kesäloma toi tullessaan yllätyksiä toisensa perään. Tuli Pori Jazzit, pieni ulkomaan reissu ja keikkoja (koko vuoden saldo on yli 20 yksittäistä keikkaa ja näiden lisäksi parit “festarit”). Tein kaikkea sellaista, mitä en ollut ikinä tai pitkään aikaan tehnyt. Nauroin. Minä vein ja minua vietiin. Suhailin junalla ristiin rastiin Suomea, tutustuin taas uusiin, mahtaviin ihmisiin ja solmin ystävyyssuhteita. Nautin. Kuuntelin Olavia ja olin tämän kesän näin, koska minulla oli syksyllä uudet kuviot – Helsinki kutsui. Kävin retkillä, ihastuin lähiluontoon, söin jäätelöä laiturilla ja istuin Vespan kyydissä pitsalaatikot kainalossani – minulla oli kultaa hiuksissa. Olin onnellisempi kuin pitkään aikaan ja laulujen sanat alkoivat löytää merkityksensä.

Ja mitä nyt siitä, ennen oli vain ennen
Nyt on tulevaisuus ja sehän on toisenlainen
Kuin mihin asemoiduit, asemoidu vaan uudelleen

Kesä loppui, mutta haikeus ei sen myötä tullutkaan, ei myöskään uudet kuviot. Mietin välillä, että ehkä minun on pakko mennä, mutta muuttoajatukset kuitenkin hälvenivät hiljalleen. Järkeilin, että jos haluan toteuttaa itseäni ja tehdä sitä, mitä rakastan, ei asuinpaikkakunnallani ole väliä. Päätin jäädä.

Olin kaiken sen kesän ihanuuden keskellä tehnyt järjettömän määrän töitä, koska valmistauduin Habitareen. Sen mukanaan tuoma stressi meinasi lannistaa minut loppukesästä ja alkusyksystä. Kova työ kuitenkin palkittiin ja Habitare oli mahtava kokemus, mutta se vaati veronsa. Syksyn ajan toivuin ja nyt jälkeen päin ajateltuna, olin koko syksyn ja alkutalven todella uupunut. Inspiraationi katosi tyystin, olin kiukkuinen ja väsynyt. Tuntui, että en hallitse tätä elämää ollenkaan ja se heijastui joka suuntaan. Vähän säikähdin sitä. Olinko lipumassa taas vanhaan, siihen mitä olin ennen?

Nyt tiedät mikä kiinnostaa ja mikä ei sitten kuitenkaan
Vähän voi olla paljon, enemmän olla liikaa
Sinulla on oikeesti kaikki mitä nyt tarvitset

Aloin valmistautumaan henkisesti saapuvaan kaamokseen. En kuitenkaan ehtinyt miettimään kaamosta tai pimeyttä, koska taas minua vietiin. Minulla ei ollut hajuakaan siitä, mitä yksi puhelu, yksi klikkaus ja yksi lause voivat tuoda tullessaan, odottamatta ja vähän vahingossa. Olin toivonut sitä, sanonut sen ääneen ja jopa kuvaillut sen yksityiskohtaisesti ja niin taas yksi unelma kävi toteen. Oma koti. Samaan aikaan työnkuvani muuttui, tein hurjasti töitä, reissasin, maalasin ja pakkasin vähäisiä tavaroitani, pistin päälle selviytymismoodin. Taas kerran edessäni oli uusi elämänvaihe, monennettako kertaa sinä vuonna, en jaksanut enää laskea.

Jälleen tutustuin uusiin ihmisiin ja solmin uusia ystävyyssuhteita. Tein puusavottaa, järjestelin remonttia, opettelin uusia asioita, lämmitin pönttöuunia ja saunaa, yritin tulla toimeen vanhan talon kanssa ja ennen kaikkea, otin vastuuta. Vuosien kipuilun ja kasvattavien kuukausien jälkeen, minulla oli yht´äkkiä käsissäni kaikki se, mitä tarvitsin.

Ehkä siinä on syyt
Et oot onnellisempi kuin aikoihin

Siinä on syyt
Et elät hetkessä vain etkä myöhemmin

Kiitos 2019 – olit paras vuosi pitkään aikaan, ehkä parhain koskaan. Oma arvomaailmani kirkastui ja aloin ymmärtämään, millä oikeasti on väliä. Voin kertoa, että ulkoisella habituksella, menestyksellä, materialla tai rahalla ei ole mitään tekemistä niiden asioiden kanssa. Olen ylpeä itsestäni, siitä, mistä olen selvinnyt ja mitä olen saavuttanut. En ole riippuvainen kenestäkään ja elän oman näköistä elämää, elämää joka riittää minulle. Tämä vuosi opetti sen, että kyllä minä pärjään.

Ennen oli ennen, nyt on nyt. Tähän jälkimmäiseen keskityn näin uuden vuosikymmenen kynnyksellä. Olemaan läsnä, elämään hetkessä ja pitämään entistä parempaa huolta itsestäni sekä läheisistäni. Koska kuka hullu menneitä asioita tahtoisi tulevaisuuteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.